GR 2012 – Ohi on!

Kahdeskymmenes GR on ohi ! Tänä vuonna kisa oli erittäin vaativa, koska se oli, juhlavuoden kunniaksi, pisin ja korkeuseroiltaan suurin koko kisan historiassa. 

Grand Raid alkoi Cap Méchantista (St Philippe) 18.10.2012 klo 22h ja päättyi Stade de la Redoute (St Denis) 21.10.2012 klo 16h30. Maksimissaan kisa-aikaa oli 66 tuntia. Eri etapeille piti ehtiä tiettyyn aikaa, muuten oli ulkona kisasta. 

Tänä vuonna GR:llä oli pituutta 170 km ja kumulatiivinen korkeusero n. + 10 845 m. Korkeuserot, reitinpituus, lämpötila- ja säävaihtelut tekivät kisasta erittäin haasteellisen. 

 

Noin viikko ennen kisaa havaittiin trooppinen hirmumyrsky, sykloni « Anaïs » Intian valtamerellä, joka liikkui kohti Réunionia. Jännitettiin kovasti, että saapuuko sykloni saarelle, joka aiheuttaisi kisan peruuttamisen, vai ohittaako Anaïs saaren. Ilmatieteenlaitos seurasi silmä kovana syklonin reittiä, ja me kotona mahdollisen syklonivaroituksen antamista.  Onneksi Anaïs-syklonista tuli ex-Anaïs sen heikentyessä trooppiseksi myrskyksi, joka pyyhkäisi saaren ohi pohjoispuolelta suuntanaan Madagaskar. Myrsky toi ohikulkiessaan kovia tuulia ja sateita myös Réunionille. Tämä tiesi taas sitä, että kisareitti muuttui todella vaarallisen liukkaaksi ja kuraiseksi. 

Huh, ohi meni!

Keskiviikko 17.10.2012

 

Päivä ennen kisaa haettiin miehelle kisapaidat, kilpailunumero ja elektroninen ranneke Saint Denisistä, Redouten stadionilta. Stadionilla oli paljon porukkaa, mutta kaikesta väenpaljoudesta huolimatta homma hoitui sutjakkaasti ilman suurempaa jonottamista. Kisan yhteistyökumppanit ja sponsoriyritykset jakoivat ständeistään osallistujille erilaisia ilmaisnäytteitä, musiikki soi ja paikallinen TV-kanava haastatteli osallistujia. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua! Aurinko paistoi pistävän kuumasti. Yritin sateenvarjon avaamalla pysytellä varjossa, mutta siitä huolimatta ihoni alkoi punoittaa. 

 

Saavuttuamme kotiin oli raiderin keskiviikkoillan ruokalistalla alkuruokana porkkanaraastetta ja tomaatti-sipulisalaattia lisänä hieman kurkuma-pippuriöljyä, sitten uunikanaa kaikilla mausteilla, tuhtia perunamuussia ja jälkkäriksi uuniomenoita+maustamaton jugurtti+tummaa suklaata (kaakaopitoisuus 90 %) ja juomana vesi. 

Torstai ja perjantai 18.-19.10.2012

D-Day, torstai, valkeni hautovan kuumana ja painostavana. Syynä oli saaren läheisyydessä liikkuva syvä matalapaine, myrsky Anaïs. Päivän mittaa myös tuuli voimistui ja taivas peittyi pilvistä. Vaikka sää näyttikin uhkaavalta, se parani iltaa kohti, ja kisa alkoi ilman rankkasadetta. 2 727 kilpailijaa lähti torstai-iltana klo 22.00 kohti suurta seikkailua. Kisan kärkinimet, ammattilaiset, kilpailevat Grand Raidin voitosta. Suurin osa raidaajista kilpailee kuitenkin itsensä kanssa, päämääränään ylipäätään saapua Redouten stadionille ilman suurempia vammoja ja täysissä järjissä. 

Heti reitin alkuvaiheessa otetaan kilpailijoilta luulot pois. Ensimmäiset 12 kilometriä reitti kulkee RN2 –valtatietä ja sitten 17 kilometrin matkalla noustaan +2 350 metriä ! Noustessa tulivuorelle alkoi satamaan, tuulemaan ja lämpötila laski nopeasti. Keli muuttui helvetilliseksi. Pahinta oli jalkojen kastuminen. Märät tossut ja sukat vaihdettiin kuiviin Piton Textorille ja vielä uudelleen Cilaoksella, mutta ikävät rakot jalkoihin olivat jo syntyneet. 

Suurin osa reitistä kulkee maastossa, jonne ei ole autotietä. Yksittäisen kilpailijan etenemistä voi kuitenkin seurata GR:n webbisivujen kautta. Joka kerta, kun raidaaja leimaa rannekkeensa, etapin ohitusaika kirjautuu järjestelmään. Samalla tulee viesti myös kännykkään etapin ohittamisesta. Pystyin siis reaaliajassa seuraamaan mieheni etenemistä reitillä, vaikka en kaikkiin paikkoihin päässytkään kannustamaan.

GR:n nettisivut, joilla voi seurata reaaliaikaista etenemistä maastossa.

Torstai-illasta lähtien yöunet jäivät vähiin. Olin tutustunut virtuaalisesti reittiin ja tiesin, että siellä oli erittäin vaarallisia osioita. Pieni horjahdus pimeällä ja putoat tyhjyyteen. Olin enemmän stressaantunut kuin kisaan osallistuva mieheni. Heräsin tämän tästä kännykän piippaukseen ja kävin kurkkimassa tuloksia netistä. Kuulin myös uutisista, että yön pimeinä tunteina yksi kokenut ultra raidin harrastaja oli liukastunut sateisella ja pimeällä reitillä, pudonnut rotkoon ja kuollut. Uutisen jälkeen ei uni oikein tullut silmään...

Lauantai 20.10.2012

 

Lauantai-aamulla aikaisin olin kavereiden kanssa Maïdo-vuorella odottamassa miehen nousemista Mafaten laaksosta Maïdolle. Maïdo oli etappi, jonne pääsee autolla, joten siellä oli aivan kamala ruuhka. Autoja parkkeerattiin perinteiseen ranskalais-réunionilaiseen tapaan miten sattuu ja minne vaan, joten liikenne jumiutui täysin. Onneksi löysimme parkkipaikan, mutta se sijaitsi kyllä aikamoisen kävelymatkan päässä.  

Maïdolla oli suuren urheilujuhlan tunnelmaa. Kannustajia ja « huoltoporukkaa » oli saapunut paljon paikalle. Läheiset toivat raiderilleen tarvittavia tavaroita ja ruokaa sekä juomaa. Kipeytyneitä lihaksia hierottiin, rakkoja paikattiin ja hiestä märkiä t-paitoja vaihdettiin kuiviin. Paikalla oli myös pari helikopteria, jotka kuvasivat urheilutapahtumaa tiedotusvälineisiin. 
 

Ne raiderit, jotka olivat selviytyneet tänne saakka, alkoivat olla tosi väsyneitä. Reilun sadan kilometrin rankka taival alkoi todella painaa jaloissa. Rakkulat ja lihaskivut toivat lisää tuskaa taipaleeseen. Joillain oli vatsa aivan sekaisin. Muutamat itkivät päästessään Maïdon huipulle, toiset kävelivät kuin Zombit tajuamatta mitään.

Aamu valkenee Maïdolla

Helikopterit kuvaavat Maïdolle nousijoita.

Kannustajia Maïdolla.

Sieltä niitä nousee armottomassa kuumuudessa!

Maïdolta jatkettiin kisan seuraamista seuraaville etapeille. Porukkaa oli paljon reitin varrella kannustamassa tuttuja ja tuntemattomia. Lauantai-illan tunnelma oli tosi rento ja kotoinen. Réunionilaiset olivat tuoneet tuoleja reitin varteen, grillit kuumenivat ja dodo-pulloja avattiin. Lauantai-illan spektaakkelia seurattiin pitkin teiden varsia koko suvun voimalla.

Muutamilla etapeilla oli vapaaehtoistyöntekijöinä fysioterapeutteja, sairaanhoitajia ja jalkahoitajia, jotka hieroivat lihaksia, puhdistivat ja sitoivat haavoja ja teippasivat jalkoja yms.

 

Teippiä jalkoihin ja jaksaa, jaksaa, jaksaa...

Lauantain ja sunnuntain välinen yö pimeni, kun mieheni jatkoi otsalampun valossa taivaltaan kohti Redouten stadionia. Kolmas uneton kisayö alkoi!

Sunnuntai 21.10.2012

 

Aamulla autolla Saint-Denisiin ja Redouten stadionille. Stadionin ympäristössä oli taas tuttu liikennesekasotku. Suomalaisena hämmästelee aina näiden uskomatonta kykyä saada aikaan sellainen liikennesumppu, ettei kukaan pääse eteen- eikä taaksepäin ! Parkkipaikka vihdoin löytyi, joskin taas reilun kävelymatkan päässä stadionilta. 

Stadionilla ja sen ympäristössä oli paljon ihmisiä. Ihmiset kannustivat kovasti kilpailijoita taputuksin ja "bravo" huudoin. Maaliin saapuessaan raiderit (ne, jotka pystyivät) juoksivat viimeiset metrit ennen maaliin tuloa. Tunteet olivat pinnassa: kyyneleitä, halauksia ja suudelmia! Vihdoinkin se on ohi! Maalissa jokainen sai ansaitun mitalin ja T-paidan. Tarjolla oli ruokaa, juomaa, lääkintää ja kisahulinaa! 

Yhteenvetona voi todeta, että kisan keskeytti 50 prosenttia noista 2 727 matkaan lähteneestä kilpailijasta. Yksi kuoli pudottuaan rotkoon. 

Mies saapui maaliin klo 10.07 sunnuntaina 60 tunnin, 7 minuutin ja 8 sekunnin urakan jälkeen.

Raiderin jalat kisan jälkeen.

    

Perillä!!!!

Ansaittu mitali!