Translate

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Hyvää käärmeen vuotta kaikille!

Lohikäärmeen vuosi vaihtui Käärmeen vuodeksi 9. helmikuuta 2013. Saaren kiinalaisväestö on juhlinut vuoden vaihtumista miltei koko helmikuun. Viime viikonloppuna järjestettiin Saint-Paulin entisellä ranskalais-kiinalaisella koululla perinteinen juhlagaala, jossa esiintyi artisteja manner-Kiinasta ja Mauritiukselta. 

Juhlallisuudet olivat peruuntua viime hetkellä kovan sateen vuoksi. Koulun piha-alue tulvi rankkasateen jäljiltä ja koko alue piti koristella uudelleen. Myös illan esityksiä varten asennetut sähkölaitteet kärsivät rankkasateesta, mutta ne saatiin toimimaan. Vapaaehtoistyönä järjestetty ilta alkoi tummien pilvien alla, sadetta ei kuitenkaan enää tullut. Upean illan edetessä, tuntui siltä, että vanha sanonta, "sade tietää onnea", piti paikkansa. Kaikki toimi hyvin, ja ohjelma oli upea!

Juhlakoristuksia
 
Illan ohjelma
 
Ranskalais-kiinalainen koulu juhlavalaistuna

Illan aluksi juhlapuheet ranskaksi ja kiinaksi sekä lahjojenvaihto.

Ohjelmassa oli erilaisia tanssiesityksiä, mm. perinteiset leijona- ja lohikäärmetanssit. Illan pimetessä saimme ihailla myös taikatemppuja, kungfun taituria, kokin veitsenkäyttöä ja kuunnella erilaisten perinteisten instrumenttien soittoa sekä nais- ja miesartistin esittämiä haikeita kiinankielisiä lauluja.














Koulun alueella oli myyntikojuja, joista sai ostaa kiinalaisten kokkien valmistamaa ruokaa. Kojuissa oli myytävänä myös kaikenlaista tavaraa: silkkihuiveja, koruja, lyhtyjä, käärmepatsaita, viuhkoja, isoja paperisia sateenvarjoja... Yhdessä kojussa annettiin rentouttavaa hartia- ja jalkapohjahierontaa.

Oli ihan katsella, kuinka kaikki iltaan osallistuvat olivat koko sydämellään mukana tapahtumassa. Suurin osa yleisöstä, minä mukaan lukien, ei ymmärtänyt lainkaan kiinaa, mutta puheille ja esiintyjille aplodeerattiin kovasti. Kiinalaisen Uuden Vuoden juhlinta yhdisti kaikkia saaren asukkaita etnisestä taustasta huolimatta.