Translate

torstai 5. joulukuuta 2013

Kevyt, raikas ja herkullinen

Eteläisen pallonpuoliskon kesä on nyt täällä! Trooppinen kuumuus ja kosteus tulevat aina iholle saakka. Kevyet pellavavaatteet ja kookosvesi sekä tietysti tuulettimet ja ilmastointi tekevät kuumuudesta hieman siedettävämpää. Kuumankostea kausi sateineen ja mahdollisine sykloneineen jatkuu aina maaliskuulle asti.

Köökin puolella tekee mieli tehdä kevyitä, raikkaita ja yksinkertaisia ruokia. Tällainen on äitini lähettämistä lehdistä löytynyt tomaattipiirakka. Tomaattipiirakan ohje on Kotiliedestä. Ohje on alunperin sauvolaisen Kaisa Sillanpään, joka voitti tällä Kotilieden järjestämän piirakkakilpailun. Raati kehui piirakkaa sanoin "täydellinen makean sipulin, kirpeän tomaatin ja aromaattisten yrttien liitto rapealla pohjalla".





Suomen talveen piirakka sopii myös kuin porkkana lumiukon nenään. Joulunpunainen piirakka maistuu niin joululahjavalvojaisissa kuin Joulun jälkeenkin kinkun alkaessa tökkiä. Yleisön pyynnöstä piirakkaohje tulee tässä:


6 annosta valmistusaika noin 75 minuuttia

POHJA:
225g (3.5 dl) vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 kananmuna
4 rkl oliiviöljyä
3 rkl lämmintä vettä

TÄYTE:
4 rkl oliiviöljyä
450 g sipulia
4 valkosipulinkynttä
500 g tomaattimurskaa
1 tl kuivattua basilikaa (laitoin tuoretta)
1 tl kuivattu timjamia (laitoin tuoretta)
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
700 g kypsiä tomaatteja
pinnalle oliiviöljyä

KORISTEEKSI:
tuoretta persiljaa, timjamia tai basilikaa

1. Mittaa jauhot kulhoon, mausta suolalla. Lisää kevyesti vatkattu muna, öljy ja vesi. Sekoita aineksi tiiviiksi taikinapalloksi. Kääri taikina tuorekelmuun ja anna tekeytyä puolisen tuntia.

2. Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi, silppua valkosipulinkynnet. Kypsennä sipulit pehmeäksi öljyssä , lisää tomaattimurska ja mausteet (laiton itse ripauksen sokeria). Hauduta hetki.

3. Kauli taikina piirakkavuokaan sopivaksi levyksi. Painele voideltuun tai leivinpaperilla suojattuun vuokaan ja kaada sipuliseos päälle. (leivinpaperi helpottaa leikkaamista, mutta se estää rapean paistopohjan syntymisen).

4. Leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi ja asettele ne vuokaan, pirskottele pinnalle vähän oliiviöljyä. Paista 200 asteessa noin 45 minuuttia.

Voilà!


   

torstai 21. marraskuuta 2013

Rahtilaivalla Intian valtamerellä

Lentämisen sijaan päätin tällä kertaa matkustaa Mauritiukselle laivalla. Laivayhteys Réunionin ja Mauritiuksen välillä hoituu Mauritius Shipping Corporation Ltd:n aluksilla m/s Mauritius Pride ja m/s Mauritius Trochetia. Molemmat alukset ovat yhdistettyjä matkustaja-/konttialuksia. Trochetia on aluksista uudempi ja paremmin varusteltu, joten valitsin matkustusajankohdan niin, että pääsin matkustamaan tällä aluksella. Trochetia voi kuljettaa 165 konttia ja matkustajia varten hyttejä on 108. Hyttikategorioita on neljä: II-luokka, I- luokka, Semi Deluxe ja Deluxe.



Mauritius Trochetia

Merimatka Le Portista Port Louisiin kestää suunnilleen saman verran kuin laivamatka Helsingistä Tukholmaan. Paatti lähtee Réunionilta iltakuudelta saapuen Mauritiukselle seuraavana aamuna kello kuusi. 

Satamamuodollisuuksiin kului molemmissa päissä noin reilut kaksi tuntia. Tullien läpi jonotettiin, leimoja paukutettiin passiin, ja Mauritiukselle saavuttaessa täytettiin lomakkeita maahantuloviranomaisille.

Nostosilta sisään ja matkaan!

Kapteeni osaa hommansa! Laiturista irtaudutaan tyylikkäästi.
 

Le Port ja La Réunion jäävät taakse.
 
Kuka laivaa ohjaa...

Rahtilaivan kantta.


Yläkannella oli jopa uima-allas,
joka ei tosin ollut tällä matkalla käytössä.





Merimatkan aikana sai vapaasti oleskella laivan yläkansilla ja ihailla kaunista Intian valtamerta. Raikasta meri-ilmaa oli hyvä hengittää ja silmä lepäsi horisonttia katsellessa.


..."vain merimies voi tietää, mitä aava tarkoittaa, kun häipyy
taakse tuttu maa ja meri aukeaa"...
 
Auringonlasku merellä.


Lähtiessämme Réunionilta alkumatka oli suhteellisen tasaista, mutta sitten illemmalla merenkäynti yltyi. Laivan kynsi maininkeja ja sen runko vapisi. Liikkuminen aluksella muuttui hankalaksi, kun piti koko ajan ottaa tukea toisella kädellä. Saapuessamme aamulla Mauritiukselle meri oli rauhoittunut. Sama skenaario toistui paluumatkalla. Lähtiessämme Port Louisista meno oli tasaista ja sitten taas yöllä laiva keinui voimakkaasti ja vapisi maininkien voimasta. Aamulla saapuessamme Le Portiin oli merenkäynti taas rauhoittunut.   
 
Aamu valkenee.
 
Mauritiuksen valot kajastavat horisontissa.

Laivavieraita Réunionilta Mauritiuksen satamassa:
Le Floréal
 
Port Louis, Mauritius.

Laivan hyttipaikat olivat molempiin suuntiin täynnä. Matkustajat olivat suurimmalta osalta paikallista väkeä, jotka kävivät sukuloimassa sekä ostamassa tavaroita edullisemmin Mauritiukselta. 

Semi Deluxe -hytti



Aluksella on erilliset ruokasalit ykkös- ja kakkosluokkien matkustajille. Kaikki matkan aikana tarjotut ateriat eli aamiainen ja illallinen sisältyvät lipun hintaan. 

Illallinen tarjottiin klo 19 ja ruoka oli hyvää. Valkoisiin paitoihin ja mustiin housuihin pukeutuneet, erittäin kohteliaat, miehet tarjoilivat alku-, pää- ja jälkiruoat. Kahviakin oli saatavana aterian päätteeksi. Ainoa miinus oli, että ruokajuomaksi oli vain vettä. Aterian kanssa olisi maistunut viinilasillinen ja enkä olisi pannut pahakseni pikku digestiiviä kahvin kanssa. No ymmärrettävää tietenkin, kun kyseessä on rahtilaiva eikä risteilyalus. Baarissa sai sitten illalla ostaa olutta ja väkeviä juomia.

Aamiaisella oli kahvia, teetä, tuoremehua ja lämpimiä croisantteja.


Aterioille ja baariin toivotaan siistiä pukeutumista.


 
Dress code


Ykkösluokan ruokasali


Ykkösluokan ruokasalin buffet.

Kakkosluokan ruokasali


Kakkosluokan meny


Laivan cocktailbaari - Lounge Bar - Le Salon

Tanssilattia ja Yamaha-urut kuin Ruotsinlaivalta.

Laivan cocktailbaari - Lounge Bar - Le Salon


Illan mainio laivabändi. Rouvalla oli tosi upea ääni.

Verovapaita ostoksia voi tehdä laivalla, mutta varsinaista taxfree -kauppaa siellä ei ole. Laivan infosta saa taxfree -listan, johon merkitään tuotteet ja maksetaan ne. Tuotteiden nouto tapahtuu infosta pari tuntia myöhemmin. Listalla ei ole kuin alkoholijuomia ja tupakkaa. Kauppa kävi hyvin ja matkustajat ostivat maksimäärät (ja ylikin) tupakkaa ja alkoholia. Ja jos joku ei ostanut, niin tultiin kysymään, että voitko ostaa meille... Kiinnostuksen verovapaisiin ostoksiin ymmärtää, kun savukekartonki maksoi laivalla 19.50 € (tupakka-aski maksaa Réunionilla 7 €).

Laivan taxfree -myynnin lisäksi Mauritiuksen laivaterminaalissa on pieni taxfree -myymälä, jossa oli enemmän valikoimaa. Myymälässä sai tehdä ostoksia niin tullessa kuin mennessä.

Port Louisin terminaalin taxfree.

Onnistuneen ja ikimuistoisen loman jälkeen paluu Réunionille alkoi mukavissa tunnelmissa ja kauniissa säässä.

Bye-bye, Mauritius for now and until next time!

 
Welcome on board!


Port Louis Waterfront
 
Bye-bye Port Louis!


Bienvenue à la Réunion!


Odotetaan luotsia laivaan...

...ja sieltä luotsikutteri tulee...

... ja luotsi nousee köysitikkaita pitkin laivaan...

...ja luotsaa meidät turvallisesti Le Portin satamaan.
Matka on päättynyt!

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Rue de Paris - menneen ajan tunnelmaa



Eräs ystävistäni järjesti meille opastetun tutustumiskierroksen Saint-Denisin historialliseen keskustaan. Oppaanamme ollut mukava kreolimies kertoi, että Saint-Denis oli alunperin saaren pääsatama ja siitä tuli virallisesti saaren hallinnollinen ja kaupallinen keskus vuonna 1738. Kaupungin kulta-aika sijoittui 1900-luvun ensimmäiselle puoliskolle. Sokeriruokoteollisuuden kehittymisen myötä kaupungin kauppakatujen varsille rakennettiin varastoja, ja vauraat kauppiaat rakennuttivat puusta mahtavia, siirtomaatyylisiä asuintaloja. Monet kaupungin julkiset rakennukset rakennettiin myös silloin. 

Aloitimme kierroksen tutustumalla Rue de Parisin alussa sijaitsevaan vanhaan kaupungintaloon, joka vihittiin käyttöön vuonna 1860. Sittemmin talo on restauroitu vuosien 1982-2000 aikana. Kaupungintalossa on kaunis sisäpiha suihkulähteineen ja sen ensimmäisessä kerroksessa sijaitseva upea juhlasali on sisustettu Napoleon III -tyyliin.


 
 

 





 

Yksi kaupungin hienoimmista ja arvostetuimmista asuinkaduista oli rue de Paris. Tällä kadulla halusivat asua kaikki arvovaltaiset, rikkaat ja tärkeät henkilöt perheineen. Monet kadun upeista puuhuviloista ehdittiin purkaa ennen kuin vuonna 1980 kaupungin historiallinen keskusta suojeltiin lailla. Onneksi joitakin kauniita taloja on kunnostettu jälkipolvien ihaltavaksi. Näihin kauniisiin neoklassisiin puutaloihin tutustuimme. Niiden ilmapiirissä voi aistia menneen ajan hengen. Edustavien terassien ja kauniiden puutarhojen siimeksessä aika tuntui pysähtyneen.

Talojen julkisivut ja niiden edessä olevat puutarhat olivat toinen toistaan upeampia, ja niiden tarkoituksena oli osoittaa omistajansa varakkuutta. Kaikki henkilökohtainen tapahtui talon takana, jossa sijaitsi erillinen keittiörakennus, toilettitilat ja varastot sekä keittiöpuutarha. 




Rakennusta restauroidaan.







Maison Carrère

Vuonna 1905 Raphaël Carrère, merkittävä sokerin tukkukauppias, asettui vaimonsa Amélien ja viiden tyttärensä kanssa asumaan rue de Parisille. 

Perhepotretti
Carrèren tytöistä vain yksi, Blanche, meni naimisiin. Hän sai kaksi poikaa, joista nuorimman synnytykseen hän menehtyi. 

Suvun luovuttua talosta, sen osti Reunionin pohjoisten kaupunkien kuntainvälinen kaupunkiyhteisö (CINOR). Talo kirjattiin historialliseksi monumentiksi vuonna 1998 ja se restauroitiin vuonna 2006. Talon alakerrassa toimii Saint-Denisin turisti-info. Carrèren talo yksi harvoista tuon ajan  asuintaloista, johon voi mennä sisälle tutustumaan ja joka kertoo siinä asuneen perheen tarinan.






Siirtomaa-aikaisissa kreolitaloissa oli erillinen pieni terassi (guétali), joka sijaitsi talon edessä niin, että sieltä näki kadulle. Ranskan kieleen kreolista siirtynyt sana le guétali muodostuu kreolin sanasta gété (ransk. guetter=tarkkailla) ja ali (ransk. le/lui= häntä). Nimensä mukaisesti terassilla istuttiin iltaisin ja tarkkailtiin ohikulkevia ihmisiä. Nuoret neidot pudottivat parfymoidun nenäliinansa kiinnostuksen kohteena olevan nuoren miehen poimittavaksi, näin nuori mies sai tekosyyn tulla visiitille neidon luo.

Le guétali

Kaupunkikierroksen päätteeksi lounastimme Rue de Parisin varrella sijaisevassa Villa Angéliquessa. Vehreän puutarhan ympäröivässä viehettävässä villassa on pieni hotelli ja ravintola (http://www.villa-angelique.com/).


Villa Angélique