Translate

torstai 5. huhtikuuta 2012

VIUHKAN VIESTEJÄ

Istun terassilla kirjoittamassa pellavamekossa ja varvastossuissa. Terassi on onneksi varjoinen, koska ilma on hiostavan kuuma ilman suoraa auringonpaistettakin. Yölämpötilat ovat nyt noin kahdenkymmenenviiden asteen luokkaa, päivälämpötilojen kohotessa reiluun kolmeenkymmeneen asteeseen. Asennin yläkerran ikkunoihin hyttysverkot. Nyt voin rauhassa jättää ikkunat avoimiksi ilman, että hyttyset, kärpäset, ampiaiset, liskot ja hämähäkit, noin vain muutamia mainitakseni, tulevat sisään avoimista ikkunoista.

Kuumuudessa oloani helpottaakseni päätin ostaa viuhkan. Kiersimme kaikki Saint-Paulin ja Saint-Denisin kiinalaisten pitämät kaupat, joista piti kuulemma « l’éventail »löytyä mutta ei viuhkan viuhkaa missään ! Jatkoin sitkeästi viuhkanmetsästystä ja vihdoin onnisti : Saint –Denisistä löytyi kauppa, jossa oli jopa useampia eri malleja tarjolla. Voi sitä onnenpäivää ! Ostin käsilaukkuun kokoontaitettavan puustatehdyn laskosviuhkan. Kotiin ostin, niin ylä- kuin alakertaankin, varjostinviuhkat. Varjostinviuhka muistuttaa varrellista käsipeiliä ja sitä ei voi taittaa kokoon. Varjostinosa on silkkikankaasta ja siihen on painettu kuva kauniista kiinattaresta lootuskukkien keskellä.



Viuhka puoltaa edelleenkin paikkaansa, vaikka sen käyttö on vähentynyt tuulettimien ja ilmastoinnin ansiosta. Se on käytännöllinen esine ja myös kaunis sisustuselementti. Aikoinaan se oli myös muodikas asuste ja jopa viestimisväline. Lueskelin netistä, miten viuhkalla viestitettiin eri tuntemuksia. Ne olivat niin hauskoja ja jopa eroottisia, että piti kopioida tähän :

• Aukinainen viuhka sydämen päällä: Rakastan sinua
• Uhkaamalla suljetulla viuhkalla: Varoisit tekojasi
• Avoin viuhka huulilla: Haluan suudella sinua
• Avaa viuhka (Muista katse): Kyllä
• Sulje viuhka (Muista katse): Ei
• Koske auki olevan viuhkan kärkeä: Tahdon keskustella
• Vedä suljettu viuhka kämmenen läpi: Minä vihaan sinua
• Pyöräytä auki olevaa viuhkaa vasemmassa kädessäsi: Muut tarkkailevat meitä
• Peitä vasen korva auki olevalla viuhkalla: Ethän paljasta salaisuuttamme
• Koske heiluriliikkeellä suljettua viuhkaa: Kaipaan sinua
• Sulje viuhka hitaasti: Lupaus mennä naimisiin
• Aseta viuhka vasemmalle korvalle: Haluan päästä eroon sinusta

Täytyypä olla varovainen viuhkankäytössä,ettei tule annettua vääriä viestejä. Tosin nykyjään lähetellään vaan tekstiviestejä ja kuitenkin viestinnästä on 80 % ruumiinkieltä ja 20 % itse sanomaa. Olisikohan meillä oppimista tästä hitaasta ja vihjailevasta tavasta viestiä suuria tunteita ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti